UniDance Tampere hakee uusia tanssijoita rennoissa hakutilaisuuksissa tiistaina 21.9. Show- ja Edustus- ryhmään ja keskiviikkona 22.9. Street-ryhmään.
Etsimme uusia tanssijoita kaikkiin ryhmiimme (Show-, Street- ja Edustus-ryhmään). Olet tervetullut hakemaan mukaan, jos opiskelet tai kuulut henkilökuntaan Tampereen korkeakouluyhteisössä!
Hakutilaisuudet ovat muodoltaan rennon tanssitunnin kaltaiset: teemme yhdessä erilaisia tanssitekniikan harjoituksia sekä koreografiaa, ja tunnin pitävät UniDancen jäsenet. Koska ryhmämme toimivat itseohjautuvasti, odotamme hakijoilta jonkinlaista aiempaa tanssitaustaa ja aktiivisuutta – UniDancessa kaikki osallistuvat treenien pitämiseen ja ryhmän pyörittämiseen. Se juuri tekeekin UniDancen toiminnasta hauskaa ja yhteisöllistä! Hakutilaisuuksia ei siis ole syytä jännittää, vaan tule rennoin mielin mukaan kokeilemaan.
Itseohjautuvuuden vuoksi toivomme hakijoilta myös kiinnostusta mukavaan ja rentoon järjestötoimintaan. Pestejä löytyy vaikka minkälaisia, joten jos olet innokas toimija, löydät varmasti paikkasi!
Vallitsevien henkilömäärärajoitusten takia hakijoita joudutaan todennäköisesti pilkkomaan pienempiin ryhmiin ja ajoittamaan ryhmille omat hakutunnit tilaisuuksille varattujen aikojen sisään.
Hakutunnin tarkka ajankohta selviää ennen hakutilaisuutta kaikille hakijoille lähetettävästä sähköpostista, kunhan hakijoiden määrä selviää. Varaudu kuitenkin saapumaan paikalle tiistaina klo 20.15-22 välisenä aikana, jos haet Show- tai Edustus- ryhmään ja keskiviikkona klo 20-22 välisenä aikana jos haet Street- ryhmään.
Voit hakea mukaan myös molempina päivinä ja halutessasi kaikkiin kolmeen ryhmään, mutta sama tanssija voi ottaa paikan vastaan korkeintaan kahdesta UniDancen ryhmästä. Sitova ilmottautuminen hakutilaisuuteen tapahtuu ennakkoon, suora linkki siihen tarkoitettuun lomakkeeseen julkaistaan pian!
Huomaathan, että päästäksesi sisään Atalpan tiloihin sinun tulee maksaa SportUnin kausimaksu tai vaihtoehtoisesti kertamaksu Atalpalle. Lisätietoja näistä löydät osoitteesta https://sites.tuni.fi/sportuni/ . Atalpan tiloissa on voimassa maskisuositus, mutta itse hakutilaisuuden aikana salissa emme vaadi kasvomaskin käyttöä.
UniDancessa tanssiminen edellyttää myös sitoutumista ryhmien toimintaan ja treeniaikatauluihin. Ryhmät treenaavat syksyllä 2021 seuraavasti:
Show: tiistaisin klo 20.15-22.00 Atalpalla
Street: keskiviikkoisin klo 20.00-22.00 Atalpalla.
Edustus: maanantaisin klo 19.30-21.30 sekä torstaisin klo 19.00-21.00 TAMKilla
Kysythän rohkeasti, jos jokin asia mietityttää! Tervetuloa ❤
Lisää tietoa hauista ja UniDancesta:
Facebook: UniDance Tampere ry
Instagram: @unidancetampere
Kiinnostuitko? –Tästä pääset täyttämään ilmottautumisen hakutilaisuuteen!