Violetti vallankumous – katsaus vuoteen 2023

Nyt kun joulukuu on jo pitkällä ja tanssikausi on pikkujouluja vaille valmis, on aika katsoa taaksepäin mitä kaikkea UniDancen vuoteen 2023 onkaan kuulunut. Ja rohkenen sanoa, että se on ollut kiireisempi, isompi, äänekkäämpi ja värikkäämpi kuin koskaan ennen!

Vuosi alkoi vauhdikkaasti, kun uusi hallitus aloitti toimintansa ja UniDance järjesti tanssikurssin yhteistyössä Sportunin kanssa. Lisäksi järjestettiin kaikkien ryhmien yhteistreenit ja juhlittiin UniDancen 9 v. synttäreitä.

UniDance juhli 9v. syntymäpäiviä

Keikkojakaan alkukeväästä ei puuttunut. Edustus ja Show keikkailivat Haalaribileissä helmikuussa ystävänpäiväteemaisilla esityksillä. Maaliskuussa UniDance otti osaa tärkeään tapahtumaviikkoon, kun Edustus esiintyi kahdessa eri Interaktio ry:n järjestämän Prideviikon tapahtumassa. Kevään keikkaputki huipentui tuttuun tapaan Särkän Märkä -tapahtumaan Vappuna. Tapahtumassa esiintyivät kaikki ryhmät omilla esityksillään, ja esitysten lopuksi järjestimme vielä leikkimielisen tanssikilpailun yleisölle.

Show-ryhmä helmikuun haalaribileissä.

Keikkatreenien lisäksi keväällä treenattiin ahkerasti tanssikilpailuja varten. Ensimmäistä kertaa ikinä myös Street ryhmä osallistui tanssikisoihin ja onnistuikin nappaamaan hopeasijan Dance&Show -tanssikilpailuista Tampereella. Mitalisade vain jatkui parin viikon päästä, kun Edustus-ryhmä saavutti pronssia Estradi-tanssikilpailuissa Helsingissä.

Street ryhmä saavutti hopeaa DANCESHOW -kilpailuissa Tampereella.
Edustukselle pronssia Estradi-tanssikilpailuista Helsingissä.

Vapun jälkeen kokoonnuttiin vielä yhdessä fiilistelemään kulunutta kevättä ja nauttimaan kauniista kevätilmasta Sorsapuistoon piknikin muodossa. Street-ryhmä ehti vetää vielä kevään viimeisen keikankin toukokuun Haalaribileissä. Kesällä tanssijat keskittyivät lepäämään ja lataamaan akkuja kiireistä tanssisyksyä varten.

Street ryhmä esiintymässä toukokuun Haalaribileissä.

UniDancelle on valittu ensimmäistä kertaa ikinä brändiväri, joka on violetti kaikissa sävyissään.

UniDancen markkinointi järjesti tänä vuonna kahdet eri kuvaukset. Toiset keväällä ennen vappua ja toiset kesällä. Näitä kesäkuvia hyödynnettiin laajalti syksyn hakujen markkinoinnissa. Molemmilla kuvauskerroilla kuvaajana toimi taitava Reetta Sihto. Kevään kuviin haluttiin taltioida treenisalin tunnelmia ja kesäkuvauksiin saatiin aivan uudenlaista jännitystä, kun malleina toimineet UniDancen tanssijat hyppäsivät Pyhäjärveen kuvattavaksi. Markkinointi on tehnyt tänä vuonna myös isoja muutoksia viestinnän osalta ja UniDancelle on valittu ensimmäistä kertaa ikinä brändiväri, joka on violetti kaikissa sävyissään. Tämä näkyy myös uudessa haalarimerkissä, jonka suunnitteli loistava Siiri Kärkkäinen.

Kesäkuvaukset järjestettiin Pyynikin uimarannalla. Kuva: Reetta Sihto
UniDancen uusi haalarimerkki.
Suunnittelija Siiri Kärkkäinen.

Syksyllä Unidance haki taas tuttuun tapaan uusia tanssijoita. Hakutilaisuuksia ennen järjestettiin avoimet ovet ryhmien treeneissä, missä UniDancen toiminnasta kiinnostuneet pääsivät tutustumaan ryhmiin ja tietysti myös tanssimaan yhdessä. Hakutilaisuuksiin ilmoittautui tänä vuonna huikeat 54 tanssijaa ja mukaan UniDanceen valittiin 12. Koko UniDancen perinteistä tutustumisiltaa vietettiin myöhemmin syksyllä keilauksen parissa.

Kuva: Reetta Sihto

Heti hakujen jälkeen alettiin valmistella koreografiaa tämän vuoden Karmiva Karnevaalia varten. UniDance esiintyi taas kaikkien ryhmien yhteisellä esityksellä kahtena viikonloppuna ja yhteensä kahdeksan kertaa. Esiintymisen lomassa otettiin myös kuvia. Kuvaajana toimi jälleen upea Reetta Sihto.

Karmiva Karnevaali. Kuva: Reetta Sihto

Loppuvuodesta Edustus keikkaili yksityistilaisuudessa 1920-luvun innoittamalla esityksellä. Keikkavuosi huipentui tuttuun tapaan joulukuun Haalaribileisiin, joissa saatiin nauttia kaikkien UniDancen ryhmien laatimista esityksistä.

Edustus joulukuun Haalaribileissä.

Kiitos kaikille tanssijoille, kurssilaisille, yhteistyötahoille ja erityisesti teille jotka olette käyneet katsomassa esityksiä! Hallitus ja toimihenkilöt tulevalle vuodelle 2024 valittiin marraskuussa. Tämä porukka pääsee aloittamaan toimintansa heti vuodenvaihteen jälkeen. Toivottavasti uusi vuosi tuo tullessaan paljon ihania hetkiä tanssin parissa.

Hallitus 2024

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille!

Marimilla Hietava

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close