Vuosi 2019 paketissa

Vuosi 2019 on pitänyt sisällään niin tuttuja juttuja kuin uusia kuvioitakin. Alkuvuosi ja kevät olivat täynnä tapahtumia ja esiintymisiä. Esimerkiksi 5-vuotissynttärimme, vappu, Haalaribileet ja tanssikilpailut täyttivät kalenterit ja treeniajat kuluivat niiden parissa.

Syksyllä olemme panostaneet perustreeniin ja pääpaino on ollut tekniikan kehittämisessä!  Esiintymisiä on ollut muun muassa Karmivassa Karnevaalissa ja pikkujoulujen merkeissä. Tämän lisäksi järjestimme avoimen Street-tanssikurssin.

Tanssisalien ulkopuolella olemme totta kai myös virkistäytyneet ja ryhmäytyneet kiipeillen, saunoen, syöden ja tanssien!

Uusi hallitus ja toimihenkilöt on valittu ja toimintaamme on tästä on hyvä jatkaa. Ihanaa uutta vuotta 2020!

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close